|
|
| 26 | 27 | 28 | 29 | 30 | 31 | 1 |
| 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 |
| 9 | 10 | 11 | 12 | 13 | 14 | 15 |
| 16 | 17 | 18 | 19 | 20 | 21 | 22 |
| 23 | 24 | 25 | 26 | 27 | 28 | 29 |
| 30 | 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 |

Jouluaatto
25.12.2008 11:01 | Halla
Jouluaatossa on kaikkein mukavinta jouluruuan syöminen, kinkku on lempparini, mutta valitettavasti saan sitä syödäkseni aivan liian vähän.
Sain jälleen kerran paljon lahjoja, pehmoleluja, puruluita, Dentastixeja, makupaloja ja vinkuleluja. En enää availlut paketteja yhtä innokkaasti kuin aikaisempina jouluina, mutta onneksi Zico oli herrasmiehenä valmis auttamaan. Joulupukki oli laittanut yhteen pakettiin kaksi Tassu-koirankeksiä ja sitä availin innokkaasti ja hätistin haukkumalla ja murisemalla kaikki muut pois makupalojeni kimpusta. Se olikin mielestäni paras joululahja kaikista. Äiti kertoi, että sain niitä koko pussillisen, mutta joulupukki oli laittanut ainoastaan kaksi pakettiin, jotta saisin syödä kaikki mitä paketista löytäisinkin. Lisää herkkuja on siis tulossa. Lisäksi sain yhden ison lelun, joka oli pehmeässä paketissa ja sitä myös availin innokkaasti ja olin aika tarkka, että Ruska ei saisi uutta leluani. Valitettavasti pienen ajan kuluttua nukahdin ja silloin Ruska tietysti vei sen mukaan leikkeihinsä.
Kun heräsin unosiltani, oli jouluaatto kääntynyt joulupäiväksi ja kaikki vieraat olivat häipyneet (lukuunottamatta Zicoa ja Zaraa emäntänsä kanssa).
Näin siis jouluaatto kului mukavasti, syöden, lahjoja availlen ja uinaillen.
Blogin hakemistoon 2008.
( Päivitetty: 18.01.2009 21:43 )
- Halla | Kommentoi
Joulu tulee ja meno on mahdoton!
22.12.2008 08:17 | Halla
Zico ja Zara ovat taas täällä eikä kukaan voi uskoa millaista menoa meillä parhaillaan on. Hiljaisia hetkiä ei paljon ole, toki yöllä nukumme kaikki jonkun tunnin. Zara ja Zico kyllä nukkuvat hyvin koko yön eikä Zara malttaisi millään nousta aamuisin ylös. Ruska ja minä olemmekin sitten toinen juttu, yleensä toinen meistä huolehtii siitä, ettei yhtä mittaa nukuta kovinkaan pitkään.
Päivisin ei sitten paljon nukutakaan, Ruska ja Zara juoksentelevat ympäri taloa ja välillä ympäri tarhaa ja minä koetan heitä sitten paimentaa parhaan taitoni mukaan. Välillä yritän juosta perässä mutta useimmiten tyydyn vain haukkumaan heitä.
Ruskakin haukkuu nykyisin aika paljon, ainakin silloin kun hän leikkii toisten koirien kanssa. Liekö oppinut tuon jalon taidon minulta. En minä ole nuorempana ollut mikään haukkukone, mutta näin vanhaan ikään ehtineenä olen oppinut, että haukkumalla saa itsensä hyvin kuuluviin. Ei aina tarvitse nousta itse ylös kun asia hoituu muutenkin.
Joulu on jo todella lähellä ja siksi toivotankin kaikille sivuillani kävijöille
Oikein Hyvää Joulua ja
Onnea vuodelle 2009!
Blogin hakemistoon 2008.
( Päivitetty: 18.01.2009 21:42 )
- Halla | Kommentoi
Joululahjatoivomuksia
13.12.2008 22:24 | Halla
Joulupukki on joka vuosi tuonut minulle paljon lahjoja, vaikka en ole hänelle vielä koskaan aikaisemmin kirjoittanutkaan. Nyt ajattelin kirjata tähän muutamia toiveitani, joita näin kypsään ikään ehtineenä vielä haluaisin:
- possun nenu (njam)
- vinkuvia pehmoleluja
- rapsutuksia (niitähän mahtuu paljon yhteen pakettiin)
- joulutorttu
- joulupipareita
- Tassu -koirankeksejä
- Apollo Happies, naudanlihaa sisältäviä liuskoja
Eiköhän niitä tuossa ole jo ihan riittävästi. Varmasti pukki huomaa kirjeeni täältä sivuiltani.
Blogin hakemistoon 2008.
( Päivitetty: 18.01.2009 21:41 )
- Halla | Kommentoi
Tahtoo lunta
06.12.2008 22:54 | Halla
Eipä lumi kauan ollut riemunamme, kuka mahtoi viedä meiltä lumet pois? Tuokoon heti kaiken takaisin. Eihän tämä ole edes talvi, aina vain sataa vettä. Nyt on sentään puoli astetta pakkasta, mutta ei, ei vain tule lunta. Onneksi ei kyllä tällä hetkellä tule vettäkään.
Liukasta en enää haluaisi, koska minulla on muutenkin täysi työ pysytellä pystyssä.
Ruska jahtaa edelleen häntääni ja saa minut usein nurin vetämällä hännästäni taaksepäin. Ei kivaa. Tuollaisia ne nuoret huligaanit sitten ovat. Eivät kunnioita vanhempiaan, ei ainakaan meidän Ruska. Äiti yrittää häntä kieltää mutta kiellot eivät auta kuin korkeintaan 10 sekunnin ajan ja sen jälkeen hän on taas kimpussani.
Muuten, tiedoksi kaikille, täytän 15.12. jo 16 vuotta. Haluaisinkin, että saisin paljon onnitteluja joko vieraskirjaani tai sitten kommenttina tähän blogiin.
Blogin hakemistoon 2008.
( Päivitetty: 18.01.2009 21:40 )
- Halla | Kommentoi
Lunta, lunta, lunta
20.11.2008 19:45 | Halla
Jeeee, sain vielä nähdä luntakin. Olen aina pitänyt lumesta ja luulin jo, ettei sitä tule lainkaan tänne Halikkoon. Onneksi tuli. Jalkani ovat jo todella huonossa kunnossa pahan päivän sattuessa kohdalle ja siksi aikani kuluukin paljon vain makoillessa. Onneksi lenkeillä on tukenani ja turvanani aina joko iskä tai äiti.
Kun huomasin, että oli satanut lunta, vietin pitkän aikaa tarhassa ja nautin lumesta. Kun äiti haki minua sisälle, en malttanut kuitenkaan sinne mennä vaan jäinkin vielä terassille ihailemaan talvista maisemaa. Me lapinkoirat olemme todellisia talvikoiria. Ihanaaaaaaaaaaaaaa.
Blogin hakemistoon 2008.
( Päivitetty: 18.01.2009 21:39 )
- Halla | Kommentoi
|